Parhaat majoitusalueet

The Best Areas To StayKoska Praha on kooltaan varsin pieni, on parasta valita tukikohdaksi sen keskustan ympäristö, jonka läheltä löytyvät kuuluisimmat ravintolat, kaupat ja nähtävyydet.  Monet hotellit sijaitsevat Venceslauksen aukion tuntumassa. Siellä olet kaupungin keskipisteessä, ja useitten (ei onneksi kaikkien) hotellien hinnat heijastavatkin tätä tosiasiaa. Toinen suosittu ja rakastettu alue on lähellä sijaitseva Náměstí Republiky, mutta Prahan tärkein alue sijaitsee vanhankaupungin aukion toisella puolella, jonne on 3 minuutin kävelymatka Kaarlensillalta. Kyseisen alueen hotelleihin lukeutuvat niin suurten kansainvälisten ketjujen jäsenet, perinteiset tšekkiläisrakennukset sekä muutamat hieman pienemmät ja ylelliset majatalot. Edullisempia hotelleja löytyy etelään olevasta uudestakaupungista, jonne on vanhankaupungin aukiolta vain muutaman metroaseman matka. Alue ei kuitenkaan ole läheskään yhtä kaunista, ja eräät kadut ovat erittäin vilkkaasti liikennöityjä.

Päästäksesi ihailemaan Vltava-joen näkymiä sinun kannattaa mennä Juutalaiskortteliin, vaikka monet sen hotelleista ovatkin kalliita ja moderneja. Kaupungin keskustan lisäksi joelta löytyy myös kelluvia hotelleja. Useat niistä on kunnostettu ja siistitty, ja sinun kannattaakin vakavasti miettiä niiden tarjoamaa ainutlaatuista vaihtoehtoa, jos matkustat rajoitetulla budjetilla eikä hieman normaalia pienempi huonekoko haittaa sinua.

Kaarlensillan toisella puolella, Mala Stranan eli ”Pienen puolen” alueella, tulet näkemään muutamia kauniissa ympäristössä komeilevia kiehtovia hotelleja, joita kuitenkin on vähemmässä määrin Prahan linnan läheisyydessä Hradčanyssa. Kyseiseltä reitiltä pohjoiseen päin sijaitsee muutamia suuria hotelleja, jotka eivät houkuta ulkonäöllään ja olemuksellaan. Myös Prahan eri lähiöistä löytyy suhteellisen helposti mieleen jäämättömiä majoituspaikkoja.

Kaikki edellä mainitut hotellit tarjoavat perusmukavuudet ja normaalit palvelut, mutta ne maksavat tavallisesti aivan yhtä paljon kuin kaupungin keskustassa sijaitsevat kilpailijansa, ja siihen on vielä lisättävä kulkemiseen tarvitsemasi aika ja rahamäärä. Muistathan, että metrot eivät kulje puolenyön jälkeen, ja taksit veloittavat yön aikana enemmän kuin päivällä.